Hallitus
Rusetin hallitus 2025
päivitetty 21.1.2025
Olen Rusetin puheenjohtaja Anne Välimäki.
Olen ikuinen opiskelija, joka työskentelee sosiaalityöntekijänä aikuisten parissa jo 15. vuotta. Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri sekä työnohjaaja ja neuropsykiatrinen valmentaja. Tällä hetkellä opiskelen ammatillisen opettajan pätevyyttä.
Perheeseeni kuuluvat Rico-saksanpaimenkoira ja vanhemmat. Harrastan lukemista, vesijuoksua ja kuntosalilla käymistä. Olenkin vitsaillut, että meidän pitää perustaa Rusetin voimailijat, koska voimaharjoittelulla on positiivista vaikutusta niin fyysiseen kuin psyykkiseen hyvinvointiin.
Olen jahkaantunut Rusetin juttuihin mukaan Veera-hankkeen mentoroinnin kautta. Kaikkien pitäisi olla oman elämänsä leedereitä ja olen jatkossakin mukana mentoritoiminnassa. Työllistymisen asiat, osatyökykyisyys ja erityisesti mielenterveyden haasteet ovat lähellä sydäntäni ja haluan näissä asioissa vaikuttaa vammaisten naisten näkökulmasta.
Toivon, että olette rohkeasti yhteydessä, jotta opimme tuntemaan toisemme ja pääsemme keskustelemaan meille yhteisesti tärkeistä asioista.
Olen Marja Pihnala ja Rusetin varapuheenjohtaja (s. 1952) koulutukseltani Valtiotieteiden maisteri. Jäin eläkkeelle Invalidiliiton toimitusjohtajan pestistä 2016. Eläkkeelle jääminen mahdollisti mielenkiintoisen asian, Rusetin perustamisen. Kipinä naisasioihin syttyi jo 1995, kun osallistuin YK:n kansainväliseen naiskonferenssiin Pekingissä. Olen ollut Rusetin puheenjohtajana. Nyt sääntöjen mukainen toimikausi päättyi ja vastuu siirtyi Anne Välimäelle. Jatkan vielä hallituksessa. Naisasiat kiinnostivat ja opin paljon Naisjärjestöjen keskusliiton hallituksessa 2019-2021. Olen ollut myös presidentti Tarja Halosen Naisjärjestöjen keskusliiton Tasa-arvolla vaikuttavuutta foorumissa 2020–2022. Rusetti on ollut ja on edelleen merkityksellinen yhdistys minulle.
Asun mieheni kanssa Helsingissä Keskuspuiston ja kauppakeskus Triplan läheisyydessä. Olen neljän lapsen mummi. Kolme-vuotiaana sairastettu polio ei menoa haittaa. Apuvälineitäkin on käytössä enemmän kuin nuorena. Harrastan monipuolisesti liikuntaa, kirjallisuutta ja olen ylipäätään kiinnostunut elämästä. Olen innostunut Rusetista ja sitoutunut sen toimintaan.
Olen Tiia Tallgren ja Rusetin rahastonhoitaja, , yhden lapsen äiti Satakunnasta. Ammatikseni toimin asiakaspalvelutehtävissä. Minulla on synnynnäinen MMC ja Hydrokefalia. Liikun manuaalipyörätuolilla.
Sydäntäni lähellä ovat etenkin työikäisten naisten ja vammaisten äitien asiat. Lisäksi pidän tärkeänä sosiaali-ja terveydenhuollon palvelujen toteutumista vammaisille tytöille ja naisille tasa-arvoisesti vammattomiin tyttöihin ja naisiin nähden.
Vastuualue hallituksessa: talousasiat
Olen Annukka Hämäläinen, syntymäsokea, Tampereella asuva yrittäjä ja bloggaaja, jonka sydän sykkii kulttuurille, saavutettavuudelle ja tasa-arvolle. Koulutukseltani olen merkonomi ja kotoisin Paltamosta, mutta Tampere on ollut kotikaupunkini jo yli 20 vuotta. Olen aina identifioitunut naiseksi erittäin vahvasti, ja minulle on erityisen tärkeää, että vammaisten naisten oikeudet toteutuvat kaikilla elämän osa-alueilla.
Vuonna 2020 perustin blogin Kupliva maailmani, joka on kasvanut merkittäväksi alustaksi kulttuurin, saavutettavuuden ja elämän moninaisuuden äärellä. Blogi käsittelee kulttuuritapahtumia, kirjoja, musiikkia, teatteria ja erityisesti kulttuuripalveluiden esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Vuonna 2024 blogi laajeni yritystoiminnaksi, jonka tavoitteena on luoda kaupallisia yhteistöitä kulttuurialan kanssa ja edistää yhteiskunnan moninaisuuden ymmärrystä.
Minut tunnetaan positiivisesta ja inspiroivasta otteestani elämään, mutta myös periksiantamattomasta tavastani nostaa esiin esteettömyyden ja yhdenvertaisuuden teemoja. Minulle kulttuuri on paitsi nautinto, myös tapa rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokainen voi osallistua ja kokea olevansa arvokas.
Kun en työskentele blogini tai yritykseni parissa, nautin kahvin aromista, kissojen kehräyksestä ja samppanjan kuplista. Nämä pienet asiat muistuttavat minua siitä, että elämä on sekä juhlaa että tasapainoilua, jossa ilo löytyy arjen yksityiskohdista.
Pirkko Justander
tieto päivittyy
Olen Satu Järvinen, (s.1974) KM ja Positive Psychology Coach, eli ratkaisukeskeinen valmentaja ja positiivisen psykologian asiantuntija.
Olen kotoisin Salosta, mutta yliopisto-opinnot toivat minut aikoinaan Turkuun. Työskentelen erityispedagogiikan osa-aikaisena tuntiopettajana ja verkko-opintojen tuutorina Turun avoimessa yliopistossa. Minulle on kertynyt monipuolista tutkimus-, opetus- ja ohjauskokemusta jo 25 vuoden ajalta. Elämääni värittää CP-vamma, jonka vuoksi käytän pyörätuolia ja tarvitsen arjessa apua. Nautin suuresti etätöiden mukanaan tuomasta lisääntyneestä omatoimisuudesta ja vapaudesta. Rakastan lukemista ja kirjoittamista enkä voisi kuvitellakaan elämääni ilman musiikkia.
Olen laaja-alaisesti kiinnostunut eri-ikäisten vammaisten naisten asioista. Voisin luonnehtia itseäni analyyttiseksi tutkijaluonteeksi ja kannustavaksi kuuntelijaksi. Voimaantumisen tukeminen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ovat erityisen lähellä sydäntäni. Haluan olla mukana vaikuttamassa siihen, että jokaisella meistä olisi mahdollisuus elää aidosti omannäköistä ja hyvää elämää. Siksi olenkin todella kiitollinen saadessani kuulua Rusetin hallitukseen. On ilo olla Rusetin edustajana myös Vammaisjärjestöjen naisverkostossa. Luotan yhteistyön ja vertaistuen voimaan.
Pyrin elämään juuri tässä hetkessä menneitä liikaa märehtimättä ja tulevia tuskailematta. Aina en siinä toki täysin onnistu, mutta uskallan silti edelleen unelmoida. Haluan rohkaista siihen myös muita. Yksi motoistani onkin: ”Aina on tilaa vielä yhdelle unelmalle…”
Kotisivuni löytyvät osoitteesta: https://www.satujarvinen.com
Olen Kristiina Karhos, 1958 syntynyt, työkyvyttömyyseläkkeellä oleva MS-tautia sairastava varatuomari. Vapaaehtoistyön aloitin jo työelämässä ollessani ja jäätyäni siitä pois vuonna 2013 olen toteuttanut toista uraani aktiivisena vammaisjärjestöihmisenä. Olen Rusetin hallituksen jäsen, Helsingin Invalidien Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, Helsingin vammaisneuvoston varapuheenjohtaja ja Invalidiliiton liittovaltuuston jäsen. Koen toimintani vammaisjärjestöissä mielekkääksi ja tärkeäksi yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi. Vammaispolitiikassa tapahtuu nyt paljon, uusi vammaispalvelulaki tekee tuloaan, kuljetuspalvelut ja Kelan palvelut muuttuvat, sote -uudistus tuo uusia ulottuvuuksia vammaisten ihmisten arkeen. Järjestöaktiivin on nyt jos koskaan oltava vahva vammaisten naisten puolustaja.
Vastuualue hallituksessa: lakiasiat.
Olen Mahlamäen Pirkko, OTM,FM; juristi. Olen Varsinais-Suomen saviseudulla syntynyt ja kasvanut, ja sydän on maalla, vaikka elämä veikin ensin Turkuun opiskelemaan kääntäjäksi, sittemmin Helsinkiin, Kynnykseen. Siellä pääsin osaksi itsenäisen elämän liikettä ja vammaisten ihmisten oikeuksien puolustamista, kotona ja maailmalla. Sain rohkeutta loikata Brysseliin Euroopan vammaisfoorumin (EDF) toimistoon vuonna 1997 policy officeriksi, vammaispolittiseksi sihteeriksi. Palattuani Suomeen jatkoin Vammaisfoorumin pääsihteerinä ja edustajana EDF:n hallituksessa ja työvaliokunnassa. EDF:n naiskomitean puheenjohtajana sekä EDF edustajana naisliikkeen eurooppalaisessa kattojärjestössä olen nyt keskittynyt nimenomaan vammaisten naisten ja tyttöjen kysymyksiin.
Sain olla Suomen valtuuskunnan neuvonantaja YK:n kansainvälistä vammaisyleissopimusta valmistelevassa ad hoc -komiteassa. Olen jatkanut työtä vammaisuuden ja sukupuolikysymysten valtavirtaistamiseksi ja vammaisten henkilöiden oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi kansallisissa, pohjoismaisissa, eurooppalaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa sekä yhteisen kansalaisyhteiskunnan aktivismin puolesta ihmisoikeuksien ja perusvapauksien edistämiseksi. Olen työskennellyt hankkeissa, joissa parannetaan vammaisten naisten tilannetta, ehkäistään väkivaltaa, tuetaan uhreja ja lisätään tietoisuutta vammaisten tyttöjen ja naisten seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista.
Rusetissa on aitoa naisenergiaa ja vahvaa tahtoa hienosti yhdistyneenä jäsenten kuulemiseen ja voimaannuttamiseen. Unelmien ja oikeuksien tehokas yhdistäminen on vaikeana aikana todella tärkeää. Siksi haluan olla mukana ja antaa kokemukseni ja verkostoni Rusetin hyväksi.
Olen Jaana Tolvanen, 50-vuotias kahden aikuisen tyttären äiti Joensuusta. Olen Joensuun Seudun Invalidit ry:n puheenjohtajana neljättä kautta. Olen myös Invalidiliiton liittovaltuuston jäsen. Minulla on TAR-oireyhtymä (käsivarret puuttuvat, mutta kämmenet ja sormet on) sekä lääkkeillä suht hyvin kurissa pysyvä epilepsia. Harrastuksiini kuuluu lenkkeily, lukeminen, taidenäyttelyissä käyminen. Teen myös vapaaehtoistöitä kriisipuhelin päivystäjänä ja ev.lut. seurakunnassa.
Olen erittäin kiinnostunut vaikuttamaan vammaisiin naisiin liittyvissä asioissa, esim. innokas edistämään vammaisten naisten työllistymistä ja kouluttautumista. Minulla on yli 28 vuoden kokemus vammaisena äitinä olemisesta. Sillä saralla voisin toimia kokemusasiantuntijana tai vertaistukena vammaisille naisille, jotka haaveilevat äitiydestä. (Itse haaveilen siitä, että minusta tulisi vielä jonain päivänä mummi <3.)