Seksuaaliterveys
vammaisnäkökulmasta
Seksuaalisuus ja siitä nauttiminen ja sen ilmaiseminen ovat jokaisen oikeuksia taustasta riippumatta. Nautinnon ja voimavaran lisäksi seksuaalisuus ja etenkin seksin harrastaminen tuovat vastuun ja velvollisuuden seksuaaliterveydestä huolehtimisesta.
Seksuaaliterveys tarkoittaa seksuaalisuuteen liittyvien kehollisten, psyykkisten, emotionaalisten ja sosiaalisten tunteiden luomaa kokonaisuutta. Hyvä seksuaaliterveys siis tarkoittaa näiden asioiden tasapainoa. Siihen sisältyy kyky nauttia osapuoliaan tyydyttävistä seksuaalisista suhteistaan ja omasta kehostaan, mutta toisaalta myös kykyä suojautua seksuaaliselta kaltoinkohtelulta, taudeilta ja ei-toivotuilta raskauksilta. Samaan aikaan seksuaaliterveyteen kuuluu kuitenkin mahdollisuus onnistuneeseen perhesuunnitteluun.
Oikeus seksuaalisuuteen liittyviin terveyspalveluihin
Vammaisella henkilöllä on oikeus seksuaalisuuteen liittyviin terveyspalveluihin kuten kellä tahansa muullakin. Omaa kehoa on syytä tarkkailla erilaisten muutosten varalta. Haasteellista on, jos ei vamman vuoksi itse kykene esimerkiksi tarkkailemaan rintojaan taikka tunnustelemaan tai käsipeilin avulla tarkkailemaan intiimialueitaan. Oireet jostain vakavasta, kun voivat olla hyvin pieniä; Huomaisiko avustaja niitä? Säännölliset lääkärikäynnit ovat enemmän kuin suotavia, tilanteessa, jossa omaa kehoa ei pysty itse täysin tutkimaan.
Monet lääkärin vastaanotot ovat kuitenkin esteellisiä. Vastaanotoilla ei välttämättä osata ottaa huomioon erilaisten kipujen ilmenemistä tutkimusten aikana. Tämä saattaa aiheuttaa pelkotiloja. Osa terveydenhuollon ammattilaisista on asenteellisia, mitä tulee rajoitteiden kanssa elävien seksielämään. Terveydenhuollon ammattilaisten kohtaamista saattaa varjostaa myös normittaminen ja stereotyyppiset oletukset seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta tai parisuhdestatuksesta. Vammainen ihminen voi kuulua muihinkin vähemmistöihin: Hän voi olla sateenkaareva. Hän voi elää monisuhteessa. Lisäksi hän voi omata hyvin aktiivisen ja värikkään seksielämän, tai olla täysin kokematon. Kokemus tai kokemattomuus eivät ole sidoksissa vammaan. Tilanne kannattaa pyrkiä selittämään mahdollisimman hyvin ja rauhassa auki. Vammainen tyttö tai nainen on oman kehonsa paras asiantuntija, tietää mihin oma keho pystyy ja mitä se tarvitsee tutkimuksista selviämiseen. Esimerkiksi puudutus tai nukutukset voivat olla jossain tilanteissa mahdollisia vaihtoehtoja. Jokaisella on oikeus saada asiantuntevaa kattavaa palvelua. Jos ja kun tutkimukset ovat tarpeellisia, asiakkaan on ne saatava. Kuvitteellinen kiire ei saa olla syy vammaisen tytön tai naisen seksuaaliterveyden laiminlyönnille.
Vammaisella ihmisellä on samanlaisia haluja ja tarpeita kuin kellä tahansa muulla. Hän voi haluta perheen. Siihen on oikeus, kuten on myös perhesuunnitteluun liittyvään tukeen. Terveydenhuollon ammattilaisten tulee olla asiantuntevia. Vammainen nainen on varmasti ehtinyt itse jo kyseenalaistamaan sen, onko hänestä vanhemmaksi ja miettiä kauhuskenaarioita. Huolia ja murheita tulee kuunnella, mutta niitä ei tule ruokkia. Jos raskauteen liittyy riskejä, täytyy niistä keskustella avoimesti. Myös turvaverkko ja tarvittavat palvelut lapsen hoitoon liittyen on mietittävä hyvissä ajoin.
Seksuaalikasvatuksen ja kohtaamisten merkitys seksuaaliterveydestä huolehtimisessa
Hyvän seksuaaliterveyden kulmakivi on kattava seksuaalikasvatus, joka ottaa huomioon mahdolliset vammasta johtuvat erityistarpeet ja toisaalta erilaiset seksuaaliset mieltymykset. Yleisesti ottaen seksuaalikasvatuksen ongelmana on sen riskikeskeisyys. Taudit ja ei-toivotut raskaudet ovat molemmat sellaisia asioita, joista tulee olla tietoinen ja joita pitää välttää. Seksi on kuitenkin paljon muutakin kuin lisääntymiskeskeistä yhdyntää, ja nurkan takana vaanivia vaaroja. Nykyinen seksuaalikasvatus jättää hirvittävän helposti ulos vaikkapa vulvallisten keskinäisen seksin. 2010-luvulla lukionsa käyneillä tai sitä vanhemmille ei tunneilla juuri puhuttu esimerkiksi oraali- tai anaaliseksistäkään.
Seksuaalikasvatus ei kuitenkaan ole yksin koulun vastuulla. Ihminen imee itseensä tietoa internetistä, ystäviltä ja perheeltä. Kaikkien näiden tiedonlähteiden kohdalla kannattaa olla kriittinen, sillä mistä tahansa voi tulla väärää tietoa. Internettiin kuka tahansa voi kirjoittaa mitä vain. Vanhemmilla puolestaan ei välttämättä ollut riittävän kattavaa seksuaalikasvatusta, että aihe olisi helppo ottaa puheeksi jälkikasvun kanssa. Kenties heidän omaa seksuaalisuussuhdettaan on varjostanut trauma. Jos seksuaalisuus nähdään pahana, ei sitä välttämättä osata katsoa objektiivisesti muille puhuttaessa. Marja Kihlströmin (2020) kirja Oikeilla nimillä: seksuaalikasvatusopas aikuisille, käsittelee sensitiivisesti sitä, kuinka eri ikätasoille on asianmukaista puhua seksuaalisuudesta. Koskaan kun ei ole liian aikaista aloittaa seksuaalikasvatusta. Oikeilla nimillä oppaasta löytyy myös seksuaalikasvattaja Raila Riikosen vieraskynä-kirjoitus vammaisnäkökulmasta. Oikeilla nimillä -opas löytyy kirjastosta.
Vammaisten henkilöiden näkökulmasta on ongelmallista käyttää termiä ”vammaisten seksuaalisuus”. Se saa helposti ajattelemaan, että olisi olemassa joku tietty seksuaalisuus tai sen ilmaisemisen tapa, joka pätisi kaikkiin vammaisiin ihmisiin. Todellisuudessa vammaisten henkilöiden keskuudessa on ihan yhtä monenkirjavia mieltymyksiä, kuin missä tahansa muussakin joukossa. Sen sijaan erilaisten rajoitteiden kanssa elävien mahdollisuuksista ilmaista seksuaalisuuttaan puhutaan kovin vähän. Vanhemmilla ei ole välttämättä tietoa siitä, miten joitain asioita tulisi käsitellä. Ongelma on myös se, että vammaisuutta käsittelevää seksuaalisuuskirjallisuutta on vielä kohtuu vähän ja sitä on hankala tuottaa, sillä vammaisuus on spektri eli hyvin monimuotoista.
Vamma ei vähennä tarvetta ja halua koskea ja tulla kosketuksi. Se saattaa kuitenkin vaikuttaa kehosuhteeseen, seksuaaliseen itseilmaisuun tai sosiaalisen kanssakäymisen havainnointiin. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia kommunikaatiossa.
Jos ei ole saanut tarvittavaa seksuaalikasvatusta, ei tiedä esimerkiksi omien rajojen asettamisesta tarpeeksi. Lisäksi ei välttämättä tiedä miten toista tulisi lähestyä. Seksuaalikasvatuksen puute altistaa mahdollisuudelle joutua seksuaalisen väkivallan uhriksi, sillä ei välttämättä ymmärretä tilannetta tai osata sanoittaa omaa tahoa.
Ajatus seksistä saattaa tuntua vieraalta etenkin, jos seksuaalisuuden toteuttamisessa kaivataan apua. Tämän vuoksi olisi erittäin tärkeää, että vammaiset saisivat seksuaalikasvatusta, joka ottaa huomioon erilaisten kehojen toiminnan. Vammaisella tulisi olla myös rauhallinen tila tutustua omaan kehoonsa. Jokaiselle tulisi järjestää aika, paikka ja mahdolliset apuvälineet siihen. Erilaisia seksin apuvälineitä on, mutta niistä ei puhuta tarpeeksi.
Selkoseks on seksuaaliteemainen kuvapankki, joka luo kommunikaation ongelmia omaaville apukeinoja tarpeidensa ja halujensa ilmaisuun.
Avusta ja ohjaa seksissä turvallisesti -kirja on Tanja Rothin kirjoittama seksissä avustamisesta. Opas löytyy kirjastoista.
Seksi on paitsi nautintoa, myös suojautumista
Vamma tai sairaus ei tee ihmistä immuuniksi seksitaudeille. Taudin voi saada aina harrastaessaan suojaamatonta seksiä, jossa on limakalvokontakti, oli se sitten yhdyntää, peppuseksiä tai suuseksiä. Jos harrastaa suojaamatonta seksiä, ei voi koskaan olla varma levittääkö jotain tautia eteenpäin, ellei sitten harrasta sitä vain luotettujen kumppanien kanssa ja käy säännöllisesti testeissä.
Seksitauteja on useita erilaisia. Osa taudeista, kuten klamydia, on hoidettavissa antibiooteilla, toiset sairaudet kuten HIV, eivät katoa lääkkeillä, mutta ne saadaan kuriin hyvällä lääkehoidolla. Taudit todetaan yleensä veri- tai virtsanäytteestä tai ottamalla näyte pumpulipuikolla limakalvolta. Monet seksitaudit ovat oireettomia, joten ainoastaan säännöllinen testaus auttaa varmistamaan kaiken olevan kunnossa. Esimerkiksi klamydian ja tippurin testaamiseen on olemassa apteekista saatavia tai verkkokaupasta tilattavia kotona tehtäviä testejä. Positiivinen kotitestitulos tarkoittaa tietenkin lääkärillä käyntiä taudin varmistamiseksi ja hoidon aloittamiseksi.
Kondomi on ainoa ehkäisyväline, joka suojaa sekä raskauksilta että taudeilta. Kondomeja on olemassa sekä vulvallisille, että peniksen omaaville, joskin ensin mainittuja saa vain seksuaaliterveyskaupoista tai apteekeista. Suuseksiä varten on olemassa omia suoja, jotka suojaavat vaginallista nuoltaessa tai anaaliseksissä. Niitä saa valitettavasti vain seksuaaliterveyskaupoista tai hyvin varustelluista apteekeista.
Jos halutaan ehkäistä ainoastaan raskautta, on olemassa useita vaihtoehtoa: kupari- tai hormonikierukka, e-pillerit, minipillerit ja ehkäisykapseli. Hormonaalisen ehkäisyn käytöstä on ennen sen aloittamista keskusteltava lääkärin kanssa, sillä esimerkiksi perinnölliset sairaudet voivat yhdessä hormonaalisen ehkäisyn kanssa, altistaa muille sairauksille. Mikäli ehkäisy on joskus unohtunut, on jälkiehkäisypilleri mahdollista ottaa mieluiten 12 tunnin tai viimeistään 72 tunnin kuluessa suojaamattomasta seksistä. Jälkiehkäisypilleri on saatavilla apteekista ilman reseptiä.
Suojautuminen ei tarkoita vain fyysistä suojautumista. Se tarkoittaa myös omien rajojen pohtimista ja sanoittamista. Kumppanin tai kumppanien kanssa on kyettävä keskustelemaan siitä, mitä haluaa ja on valmis tekemään ja toisaalta, mikä ei tunnu hyvältä. On tärkeää tuntea olonsa turvalliseksi ja muistettava, että jokaisella on oikeus koskemattomuuteen. Jos joku ei tunnu hyvältä, tulee siitä sanoa. Aina voi sanoa ei. Mielipide voi muuttua myös kesken aktien. Se tulee voida ilmaista ja kumppanin tulee sitä kunnioittaa. Kaikki sellainen seksuaalinen kanssakäyminen, jossa ei ole molempien osapuolten täyttä suostumusta on seksuaalista väkivaltaa. On tärkeä muistaa, ettei uhri ole koskaan eikä missään olosuhteissa syyllinen kokemaansa. Tekijä on aina vastuussa teoistaan.
